Tina ja Vladimir erän tähdet
Perjantain iltapäiväerän voitti Saksan Tina Hulsch, mutta vähintään yhtä seurattu oli Venäjän 10-vuotias Vladimir Khebenev, vaikka hän jäi tuloksissa erän viimeiseksi.
Hulschin peli perustui tasaisuuteen. Hän ei saanut yhtään todella suurta sarjaa, mutta ei toisaalta epäonnistunut kunnolla kertaakaan. Tuloksella 1366 hän selviä kyllä loppupeleihin.
”Tämä oli toinen yritykseni, enkä tiedä vielä menenkö keilaamaan lisää. Tuloksen kyllä pitäisi riittää”, Hulsch sanoi. ”Mielestäni keli oli hankala, ratojen väliset erot, varsinkin hallin eri osissa, olivat suuria”, Tina kertoi. ”Aloitin kakkosen tienoilta ja nousin pelin aikana merkin verran ylemmäs. Kahdella pallolla pelasin”, Hulsch selvitti kisansa kulkua.
”Näissä olosuhteissa kahdeksan pisteen naistasoitus on mielestäni juuri kohdallaan. Miehet pystyvät pelaamaan suuremmilla kierroksilla ja siksi heillä on enemmän aluetta, kuin naisilla”, Tina tuumi lopuksi.
Erä oli kovasti vieraspainotteinen, sillä paras suomalainen oli Krista Pöllänen, 1283, millä hän päätyi sijalle 12. Toki tämä erä oli kisan toistaiseksi kansainvälisin.
Erään osallistui myös 10-vuotias Vladimir Khebenev Moskovasta. Hänen heittonsa oli teknisesti todella hyvän näköinen, mutta vartta on vielä niin vähän, että tulosta ei oikein syntynyt. Vladimirin kuuden sarjan lukemat olivat 884.








