Kuvagalleria avattu
Brunswick Ballmaster Open 2009 alkaa huomenna lauantaina, jolloin pelataan kaksi erää.
Turnauksen kuvagalleria on avattu, se löytyy web-sivuiltamme media ”otsikon” alta. Lisäämme kuvia sivulle turnauksen edetessä. Ensimmäisen sinne pääsivät viime vuoden voittaja Jouni Helminen ja hänelle loppuottelussa hävinnyt Tim Mack, joka sitten voitti 300-sarjasta palkintona olleen moottoripyörän.
Turnauksen järjestäjät kuluttivat perjantai-iltapäivän tiiviisti Talissa ja kaikki alkaa olla valmista. Lauantaina Ballmaster Openin tulevat avaamaan juniorit ja nuoret, jotka täyttävät liki kokonaan ensimmäisen erän. Vapaaksi jääneillä paikoilla pelaa jokunen varttuneempi keilaaja. Ensimmäinen erä aloittaa kello 11.00.
Tämän vuoden kilpailusta voidaan odottaa tasokasta, sillä mukana on lajin terävintä kärkeä kaikkiaan 20 maasta. Suomalaiskeilaajat saavat haastajikseen tukevan nipun eurooppalaisia keilailutähtiä. Australian värejä edustaa Jason Belmonte, USA:sta tulee Ropert Spiger. Eksotiikkaa tuo Bahrainin Janahi, Mohamed Mustafa. Hän on historian ensimmäinen bahrainilainen Ballmaster Openissa.
Vuoden ensimmäiset päivät ovat olleet ilmoittautumisten suhteen vilkkaita ja pelaajia on kirjautunut listoille tasaisesti. Se on yksi jatkuvuuden merkeistä ensi vuonna 40 vuotta täyttävälle Ballmaster Openille.
- seija lankinen -







