Kiitosten aika
39. Brunswick Ballmaster Open on jo muutaman viikon päässä takana ja itse kullakin on ollut aikaa sulatella tapahtumia ja huokaista turnauksen jälkeen. Kilpailu sai mittaisensa päätöksen, kun Pasi Uotila otti jo kolmannen turnausvoittonsa erittäin vaiherikkaan loppuottelun jälkeen.
Nyt on kiitosten aika.
Suurimman ruusukimpun haluan tietenkin ojentaa kaikille kilpailijoille, 8-vuotiaasta Maria Koshelista ja toisen polven Ballmaster turnaajasta Marcus Bergendorffista aina viime vuoden parhaiksi keilaajiksi maailmalla valittuihin Nina Flackiin ja Dominic Barrettiin saakka. Oli upeaa seurata suorituksia viikon ajan, tavata ystäviä eri puolilta Suomea, Eurooppaa ja maailmaa. Ja ennen kaikkea elää mukana Talin tunnelmassa, jonka te keilaajat sekä katsojat yhdessä loitte.
Lämmin kiitos myös kaikille Ballmaster Openin tukijoille sekä Kimmolle, joka isojen halliprojektiensa ohella jaksoi ja ehti toteuttaa turnauksen siinä mittakaavassa missä se tehtiin. Tästä on hyvä lähteä kohti vuoden 2010 juhlakilpailua, jota suurella uteliaisuudella odotan.
Viimeiset kukkani lähtevät pienelle mutta tiiviille työryhmällemme Ballmaster Openin käytännön järjestelyissä, erityisesti uudelle turnausjohtajallemme Sami Luodolle. ”Päällikkö” on aina päällikkö. Sekä Kari Virtaselle, joka tuli lennosta mukaan tiimiin ja hoiti ratavalvonnan apureineen kunnialla läpi. Mannisen perhe, Timo Palermaa, Magnus Lönnroth, Kari Hellström, Talin työntekijät… Lyhyt lista, mutta paljon työtunteja ja isot panokset pelissä – kiitos!
Ensi syksynä huomaamme taas, että vuosi on hujahtanut nopeasti, ja olemme uuden turnauksen kynnyksellä, toivottavasti kaikki mukana tekemässä juhlaturnausta. Mukavaa talven jatkoa, rattoisia keilailuhetkiä kaikille mukana olleille – tavataan taas halleilla.
- seija lankinen








