Kari Hurri kiilasi viidenneksi

10.01.2009

Kari Hurri oli iskussa Ballmaster Openin karsinnan toiseksi viimeisessä erässä lauantai-iltana. Varkautelainen keilasi erittäin vakuuttavasti koko 6 sarjan rupeaman ja pääsi tulokseen 1396. Sillä hän melkoisella varmuudella paikan niiden kahdeksan pelaajan joukkoon, jotka aloittavat huomenna vasta kolmannelta kierrokselta.

Ennen viimeistä karsintaerää kahdeksantena on hallitseva Euroopan mestari Mads Sandbekken Norjasta tuloksella 1382. Hänen tulostaan lähtee viimeisessä erässä tavoittelemaan vielä 72 pelaajaa.

- Kävin tiistain pelaamassa täällä ja sen pelin perusteella minulla oli sellainen idea, että heittäisin aivan laidasta. Alkuun se ei mennytkään siitä ja jäi pari reikää. Siirryin sitten kakkosmerkkiin ja siitä löytyi sitten oikea linja. Keskityin oikeastaan vain siihen, että saisin hyviä heittoja, tyytyväinen Kari Hurri kertoi hyvän tuloksensa taustoista.

- Vaihdoin vielä keilakenkään liukkaimman mahdollisen kymppipohjan, ajatuksena että saan pakotettua sillä itseni heittämään hyviä heittoja. Sillä ei pysy pystyssä, jos heitto ei lähde hyvästä tasapainosta. Kari Hurrin paras sijoitus Ballmaster Openissa on tähän mennessä viides.

- En ole vielä ajatellut huomista. Pelaillaan ja katsellaan miten menee, Kari päätti. Turnaus alkaa olla hänelle jo perinteinen vuoden aloitus, sillä tämä vuosi on jo 16. kerta peräkkäin Ballmaster Openissa.

- seija lankinen -

Palkinnot

Brunswick Ballmaster Open 2009 kokonaispalkintosumma on 74400 euroa. Lue lisää

Kilpailuvuorot

Varaa kilpailuvuorot varausjärjestelmän kautta.
Lue lisää

Säännöt

Brunswick Ballmaster Open 2009 -säännöt. Lue lisää

Yhteystiedot

Brunswick Ballmaster Open 2009 -yhteystiedot. Lue lisää