Jarno Blomberg keilasi kärkeen

03.01.2009

Varkauden Mainareita edustava Jarno Blomberg on tämän vuoden Brunswick Ballmaster Openin ensimmäinen kärkimies. Viime hetkellä avauserään ilmoittautunut Blomberg kiri lopun 255 ja 279 sarjoilla tulokseen 1361.

Jarno Blomberg on osallistunut Ballmaster Openiin kymmenkunta kertaa. Viime vuonna hän selvitti tiensä aina 16 parhaan pelaajan matseihin, mutta sieltä tuli noutaja heti ensimmäisessä pelissä, jonka seurakaveri Joonas Jehkinen voitti 3-1.

Nyt Jarno Blomberg joutui hieman hakemaan pelilinjaa ja välinettäkin, mutta lopussa tulosta syntyi vaivattoman näköisesti. - Alussa laita tuntui tosi nopealta, harjoitusheitoilla ei tuntunut löytyvän mitään ideaa. Vaihdoin sitten vähän liukuvampaan palloon ja pelasi suorempaa linjaa. Siten keilasin kolme ensimmäistä sarjaa. Sitten reunakin aukesi ja pääsin ylemmäs pelaamaan tarttuvammalla pallolla. Siinä sain enemmän pelitilaa, Jarno Blomberg kertasi pelin kulkua.

Hän päätti vasta perjantaina, että tulee pelaamaan jo ensimmäiseen erään. - Halusin vain tämän ensimmäisen erän siihen lisäksi, mene kyllä uusimaan heti toiseen erään. Koska tämä nyt oli ensimmäinen erä, niin ei tiedä riittääkö tämä. Toivottavasti, Jarno totesi.

- Kausi on sujunut aika vaihtelevasti. Tämä on varmasti viimeisiä kisojakin tällä kaudella, sillä lähden tammikuun puolessa välissä Kiinaan työmatkalle kevään ajaksi, ulkomaan komennukselle valmistautuva Jarno kertoi.

- Nyt on vähän ideaa. Loppu meni niin hyvin, mutta hoidon jälkeen se on aina erilainen. Lähdetään kokeilemaan, Jarno päätti.

Ensimmäinen erä oli suunnattu nuorille keilaajille, joita olikin mukana 55. Loput paikat täytettiin varttuneemmilla kilpailijoilla. Blombergin taakse jäi alussa johtanut kisaisäntä Kimmo Lehtonen, 1323. Hän aloitti hienosti 257 ja 232 sarjoilla. Sitten oli vähän ”hiljaisempaa” ja tasainen hieman yli parituloksen vauhti pudotti Lehtosen kakkoseksi.

- seija lankinen -

Palkinnot

Brunswick Ballmaster Open 2012 kokonaispalkintosumma on yli 90.000 euroa. Lue lisää

Kilpailuvuorot

Varaa kilpailuvuorot varausjärjestelmän kautta.
Lue lisää

Säännöt

Brunswick Ballmaster Open -säännöt. Lue lisää

Yhteystiedot

Brunswick Ballmaster Open -yhteystiedot. Lue lisää