Huolman kiri erävoittoon
Erässä kahdeksan saatiin jälleen yksi 1400 pisteen ylitys. Sen teki Joonas Huolman, joka kovalla loppukirillään kirjasi pisteet 1404. Kolme viimeistä sarjaa antoivat 758. Noilla kolmella viimeisellä sarjalla Huolman nousi ohi erää siihen saakka hallinneen Petteri Salosen, jonka tuloskehitys oli laskusuuntainen. Finaalituloksen Petteri kuitenkin teki, 1343. Salosen ohi meni myös Pekka Mäyry lukemallaan 1377.
Huolman muisteli pelin jälkeen edellistä Ballmaster turnauksen finaaliaan: ”Siitä on varmaan lähemmäs kymmenen vuotta, ainakin seitsemän. Parisenkymmentä turhaa suoritusta on tässä välillä tehty edellisen finaalin jälkeen”, Joonas hekotti. ”Sain neuvoja Tonilta (Palermaa) ennen peliä ja sen aikana. Niistä oli kyllä apua. Aloitin pelin reunasta ja hyppäsin sitten toisessa sarjassa puolitoista merkkiä ylemmäs ja jatkoi kiipeämistä loppupelin ajan”, Huolman kiitteli seurakaveriaan. ”Kelihän on hyvä ja vaativa. Jos heität hyvin, saat tulosta, mutta jos pelaat ratoja väärin, ei siitä tule mitään”.
Erästä jäivät pois siihen paikan varanneet englantilaiset, joiden matkantekoa viivästytti Iso-Britannian lumimyrsky. Muutama muukin poisjäänti oli, ikävä kyllä ilmoittamatta jääneitä. Ne aiheuttavat aina ylimääräistä päävaivaa järjestäjille ja sääntöjen mukaan pelaajat ottavat niistä tililleen rangaistuspisteitä. Ne menevät nyt Italiaan ja Venäjälle.








