
Erä 5. vei Torpedoksen Teppo Ryhänen
Tiistain iltaerä oli Teppo Ryhäselle sopiva. Teppo keilasi piikkituloksen, 1406, joka riittää tällä hetkellä 5. tilalle. Teppo käväisi jo harjoittelemassa ja tutkailemassa olosuhdetta lauantaina, mutta silloin tulosta ei vielä syntynyt. - Porasin viime torstaina uuden pallon juuri Ballmaster keliä ajatellen. Viime lauantaina heitin uudella pallolla loppupelin, mutta se oli vielä sellaista hakemista. Nyt oli pelipaikka paremmin halussa, osasin tehdä tarvittavat muutokset nopeammin ja pallo toimi loistavasti. Sunnuntaina sitten finaaliin, joka olikin tavoitteeni!
Naisammattilaiskeilaaja Carolyn Dorin-Ballard aloitti karsintansa tuloksella 1324 (tasoituksin). Carolyn tuli Suomeen vasta tänä aamuna. - Ehdin nukkua muutaman tunnin päivällä ennen peliä. Halusin kuitenkin heti päästä kokeilemaan olosuhdetta ja keilaamaan. Pelasin aika vaihtelevasti, sarjat vuorottelivat 170 ja 287 välillä. Mutta muutoin on hienoa olla täällä, vaikka kylmä onkin! Carolyn pitää huomenna keskiviikkona naisille suunnatun seminaarin ja keilaa seuraavan kerran torstaina.
Kun 5 erää on keilattu, on ennuste finaalirajaksi tällä hetkellä 1354.







