Ballmaster Open säihkyy platinaa

20.05.2009

Brunswick Ballmaster Open 2010 keilataan juhlavissa tunnelmissa tammikuun 2.-10. päivinä; kilpailua keilataan nyt 40. kerran ja se on Euroopan Bowling Tourin historian ensimmäinen platina turnaus. Juhlan kunniaksi Kimmo Lehtonen on pistänyt pottiin 105.000 euroa.

Ballmaster Openissa tehdään uutta, mutta palataan myös ”juurille”. Palkintosumma, ykköspotti sekä myös viimeisen finalistin palkinto on suurempi kuin koskaan, toisaalta finaalin pelitavassa palataan vanhaan tuttuun Round Robiniin joka aikanaan oli ainutlaatuista Suomessa.

Paljon on vettä virrannut Vantaan joessa ajoista, jolloin Ballmaster Tournament lanseerattiin Suomessa ja Urheilutalolla. Kilpailun ”isä” Timo Suviranta on ollut kauan poissa joukostamme, mutta BM henki elää. Kilpailua Timon kanssa Suomeen synnyttämässä ollut Erkki Lariola on edelleen aktiivinen keilaaja ja tullee varmasti juhlistamaan 40-vuotisturnausta.

Pelitapa ja palkintoluettelo ovat kunnossa ja varaussysteemi on avattu. Viime vuosien aikana on ollut ilmassa ”odotuksia” vanhan Round Robin pelitavan paluusta ja nyt se toteutuu. Kimmo Lehtonen ja Ballmaster Openin tiimi odottavat tulevaa kilpailua hyvillä mielin.

”Toivon, että juhlaturnaus kokoaa Taliin mahdollisimman paljon eritasoisia keilaajia eri puolilta Suomen, Eurooppaa ja maailmaa. Ballmaster Openin tunnelma ja fiilikset syntyvät aina vanhojen ja uusien vieraidemme kautta. Talin henki on aina olemassa, mutta keilailupersoonat ja vanhojen tuttujen tapaamiset tuovat siihen sen loppusilauksen”, Kimmo Lehtonen toteaa.

Eräänlaista historiaa on myös se, että kilpailun loppukilpailussa palataan vanhaan hyvään aikaan; pelataan 16 parhaan finalistin Round Robin sekä pudotuspelit. Loppukilpailun 48 keilaajaa aloittavat kahdeksan sarjan pelillä, jonka jälkeen 16 parasta jatkaa jokainen jokaista vastaan otteluin. Neljä parasta jatkaa pudotuspeleihin, joissa nelonen kohtaa kolmosen, voittaja kakkosen ja voittaja edelleen ykkösenä pudotuksiin selviytyneen keilaajan.

”Round Robin on mielestäni hyvä tapa pelata ja sen myötä on hienoa palata BM turnauksen juurille. Uskon sen tuovan kivasti vaihtelua myös keilaajien arkeen, sillä sitä ei juuri meillä Suomessakaan enää pelata. On mukava odotella tulevaa kilpailua, vaikka nyt onkin vasta toukokuu 2009, aika menee nopeasti ja pian ollaan jo juhlan kynnyksellä”, Kimmo miettii.

”Tämän vuoden kisassa saimme palautetta seniori-ikäisiltä pelaajilta, jotka kaipasivat omaa erää, jollainen junioreillakin jo on. Nyt sellainen tulee, toivottavasti seniorit tulevat vastaamaan haasteeseensa", Kimmo virnistää.

Tarkat säännöt saamme sivulle ensi viikolla. Karsintaa keilataan 2-9. tammikuuta ja loppukilpailu sitten 10. päivä.

Finaali-iltana järjestetään Brunswick Ballmaster Openin banketti, jonne kaikki kilpailijat ovat tervetulleita. Heille BowlCircus Flamingossa järjestettävä banketti on ilmainen, muut halukkaat pääsevät juhlatunnelmiin mukaan 30 euron pääsylipulla.

Turnaus alkaa jo perinteeksi muodostuneella nuorten erällä. Tammikuun 2. päivänä kello 11.00 pelattava erä on varattu kokonaan alle 24-vuotiaille nuorille, joiden pelimaksu on 110 euroa. Nuorten erään pääsevät kaikki pelaajat, jotka eivät ennen tammikuun toista päivää ole täyttäneet 24 vuotta.

Senioreiden erä pelataan Loppiaisena, 6. tammikuuta kello 11.00. Ennen tuota päivää, tai sitten juuri Loppiaisena 50-vuotisjuhlaansa viettäville keilaajille. Heidän pelimaksunsa on 120 euroa.

Pelierät ja kilpailumaksut

Erä 01 Lauantai 02.01.2010 klo 11.00, pelimaksu 110 euroa (nuoret all 24 vuotta)
Erä 02 Lauantai 02.01.2010, klo 15.00, pelimaksu 130 euroa (Early Bird) 
Erä 03 Sunnuntai 03.01.2010 klo 11.00, pelimaku 150 euroa
Erä 04 Sunnuntai 03.01.2010 klo 15.00, pelimaksu 150 euroa
Erä 05 Keskiviikko 06.01.2010 klo 11.00, pelimaksu 120 (seniorit yli 50 vuotta)
Erä 06 Keskiviikko 06.01.2010 klo 15.00, pelimaksu 170 euroa
Erä 07 Torstai 07.01.2010 klo 15.00, pelimaksu 170 euroa
Erä 08 Torstai 07.01.2010 klo 19.00, pelimaksu 170 euroa
Erä 09 Perjantai 08.01.2010 klo 11.00, pelimaksu 190 euroa
Erä 10 Perjantai 08.01.2010 klo 15.00, pelimaksu 190 
Erä 11 Perjantain 08.01.2010 klo 19.00, pelimaksu 190
Erä 12 Lauantai 09.01.2010 klo 08.00, pelimaksu 190 
Erä 13 Lauantai 09.01.2010 klo 12.00, pelimaksu 190
Erä 14 Lauantain 09.01.2010 klo 16.00, pelimaksu 190
Erä 15 Lauantai 09.01.2010 klo 20.00, pelimaksu 190
Desperado Lauantain 09.01.2010 klo 23.30, peimaksu 50 euroa 

Peliaikojen varaus tältä sivustolta. Jos rekisteröidyit systeemiin jo vuosi sitten, voit käyttää vanhoja tunnuksia sekä rekisteröitymistietoja. Muussa tapauksessa rekisteröidy uutena pelaajana.

- seija lankinen -

Palkinnot

Brunswick Ballmaster Open 2009 kokonaispalkintosumma on 74400 euroa. Lue lisää

Kilpailuvuorot

Varaa kilpailuvuorot varausjärjestelmän kautta.
Lue lisää

Säännöt

Brunswick Ballmaster Open 2009 -säännöt. Lue lisää

Yhteystiedot

Brunswick Ballmaster Open 2009 -yhteystiedot. Lue lisää