Ballmaster Open 2012 sai vuosien jälkeen ulkomaalaisen voittajan

15.01.2012

Bill O’Neill voitti Ballmaster Openin! Kuudentoista vuoden tauon jälkeen Ballmaster Openin voitti joku muu kuin suomalaiskeilaaja. Viimeksi vuonna 1996 voittajaksi keilasi Tore Torgensen.

 

Bill

 - En kadottanut hyvää tunnetta missään vaiheessa finaalia. Olen ylpeä, että saan nimeni voittajien listalle. Listalla on paljon todella hyviä keilaajia.

 

Pelaajille Ballmaster Openin formaatti on pitkä ja raskas. Kaksi parasta keilaaja viettivät radalla noin kolmetoista tuntia.

 

 

- Päivä oli pitkä. En oikein ole saanut aikaerosta kiinni ja menin viime yönä nukkumaan todella myöhään. Onneksi jaksoin pelata koko päivän hyvällä vireellä.

 

Finaali vaihe vaiheelta

Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat englantilainen Dominic Barrett ja amerikkalainen Mike Fagan. Tästä ottelusta jatkoon tuloksin 232-214 meni Fagan.

 

 

Toisesta ottelusta Fagan sai vastaan Big Finnin, Mika Koivuniemen. Tässä ottelussa ratkesi se, ettei tänä vuonna saatu suomalaisvoittajaa. Fagan aloitti vakuuttavasti kahdeksan kaadon jonolla ja sain lopputuloksekseen 251. Koivuniemi aloitti myös neljän kaadon jonolla ja teki viidenteen sekä yhdeksänteen ruutuun paikot. Kymmenenteen ruutuun Koivuniemen kenkä hieman tökkäsi ja pystyyn jäi keilat 8 ja 10. Tätä hän ei valitettavasti paikannut ja sarjan lopputulos oli 233. Koivuniemi oli tyytyväinen suoritukseensa.

 

 

- Joka päivä ei voi voittaa. Tänään minulla oli mahdollisuus voittoon, mutta en pystynyt siihen. Nyt vielä ottaa päähän, mutta huomenna tuntuu varmasti jo paremmalta.

 

 

Kahden parhaan finaalissa kohtasi kaksi ammattilaiskeilaajaa. Bill O’Neill ja Mike Fagan. Jännittävien vaiheiden jälkeen Bill O’Neill otti omansa numeroin 236-224.

Palkinnot

Brunswick Ballmaster Open 2012 kokonaispalkintosumma on yli 90.000 euroa. Lue lisää

Kilpailuvuorot

Varaa kilpailuvuorot varausjärjestelmän kautta.
Lue lisää

Säännöt

Brunswick Ballmaster Open -säännöt. Lue lisää

Yhteystiedot

Brunswick Ballmaster Open -yhteystiedot. Lue lisää