Aviram paras - kärkikahdeksikko ennallaan

10.01.2009

Israelin Or Aviram oli lauantai-iltapäiväerän paras keilaaja tuloksella 1338, jolla hän ei kärkikahdeksikkoon pystynyt murtautumaan. Loppukilpailupaikka sillä sunnuntaiksi varmasti heltiää, ennen kahta viimeistä erää hän on 19:ntenä. Avirami pelin alku, 216, 215, 258 ja 257, näytti siltä, että mies menee varmasti kahdeksan joukkoon.

Sitten nousi seinä eteen.
- Niin minäkin alussa luulin. Kolmessa ensimmäisessä erässä, jotka olin pelannut, olin vaikeuksissa alussa ja pari viimeistä sarjaa olivat hyviä. Nyt kun ensimmäiset sarjat menivät hyvin, tiesin että minulla on erittäin hyvät mahdollisuudet nousta kahdeksan joukkoon, Or Aviram kertoi miettineensä.

- Viidennessä sarjassa en sitten lukenut rataa oikein ja tein myös muutaman huonon heiton. Sen jälkeen pääsy 44 joukkoon oli sekin tiukalla ja jouduin tekemään töitä jopa siihen. Viimeisessä sarjassa en enää taistellut paikasta top kahdeksaan, vaan yritin pelata mahdollisimman huolellisesti, hän jatkoi tavoitteen muutoksesta.

Israelilainen oli pelin jälkeen hieman sekalaisissa tunnelmissa.
- Olen tietenkin hieman pettynyt, että joudun pelaamaan huomenna aamulla kello kahdeksan, mutta onnellinen että olen mukana loppupeleissä. Ballmasterissa on aina vaikea päästä loppukilpailuun. Tuntuu hyvältä myös siksi, että minulla ei ole ollut riittävästi aikaa harjoitella ja jouduin hieman rauhoittamaan tilannetta ja rakentamaan keilailuani uudelleen. Nyt alkaa tuntua jo paremmalta, mutta vielä on pitkä matka takaisin sille tasolle millä olen ollut ja millä haluan olla, Or pohti.

 Suuria tavoitteita Aviram ei asettele, mutta pyrkii luonnollisesti loppukilpailussa mahdollisimman pitkälle.
- Huomenna yritän pelata teknisesti samalla tavalla kuin tänään ja jos onnistun siinä, uskon että minulla on mahdollisuudet päästä matseihin. Sen jälkeen voi tapahtua mitä vaan, hän kuittasi lopuksi.

- seija lankinen -

Palkinnot

Brunswick Ballmaster Open 2009 kokonaispalkintosumma on 74400 euroa. Lue lisää

Kilpailuvuorot

Varaa kilpailuvuorot varausjärjestelmän kautta.
Lue lisää

Säännöt

Brunswick Ballmaster Open 2009 -säännöt. Lue lisää

Yhteystiedot

Brunswick Ballmaster Open 2009 -yhteystiedot. Lue lisää