Tony Ranta päivän toisen erän voittajaksi
Lauantain toisessa erässä riitti katseltavaa. Viimeisissä ruuduissa yleisö sai vielä jännittää ketkä tekevät varman finaalituloksen. Erässä nähtiin lopulta neljä yli 1300 pisteen tulosta. He olivat Tony Ranta 1391, Veronica Lantto 1319, Tomas Leandersson 1319 ja Erik Andersin 1315. Keskustelu käy hallissa tällä hetkellä kovana ketkä heistä finaaliin selviävät. Se on kuitenkin varmaa, että Tony Ranta finaalissa nähdään.

-Tämä oli kolmas pelini ja en pelannut mitenkään eri tavalla kuin aikaisemmin. Keilasin vain paremmin. Hyvillä mielin lähden huomiseen finaalin. Mitään kummempia tavoitteita ei ole, mutta kiva 16 pelaajan joukkoon olisi päästä.
Tässä erässä nähtiin myös ensimmäinen 300-sarja. Sen tekijä oli tuttu mies, Erik Andersin. Andersin onnistui täydellisesti kolmannessa sarjassa. Valitettavasti hän teki viimeiseen sarjaansa vain 159 ja näin ollen hän saa jännittää vielä finaaliin pääsyään. Tällä hetkellä ennuste finaalirajaksi on jopa pudonnut muutaman pisteen. Viimeinen finaaliin menijä olisi ennusteen mukaan Joonas Jähi tuloksella 1318. Näin ollen Andersin olisi ensimmäinen joka jäisi ulos finaalista.








