Karsintaraja nousee

12.01.2010

Tulostaso säilyy korkeana ja karsintaraja nousee erä toisensa jälkeen. 13. erässä Ruotsin Mathias Årup löi voittotuloksen 1436 ja hänen takanaan ainakin viisi keilaajaa hoiti itsensä finaaliin. Karsintaraja nousee jo sellaista vauhtia, että viime vuoden voittaja Pasi Uotila on jäänyt rajan alle.

Årup otti johdon heti ensimmäisessä sarjassa lukemalla 279. Toinen sarja hieman hellitti, mutta kolmas oli taas 280 ja vaikka tahti sen jälkeen hellittikin, syntyi selvä finaalitulos 1436. Kukaan muu ei päässyt edes lähelle ruotsalaista, mutta kaikkiaan kuusi melko varmaa finaalitulosta erässä syntyi. Melko varmasta on syytä puhua, sillä turnauksen edetessä on laskennallinen karsintaraja noussut kaiken aikaa ja nyt alkaa näyttää siltä, että se menee jo lähelle 1350:ä. Esimerkiksi melko varmasti finaaliin pääsevänä pidetty Pasi Uotila on jo jäänyt rajan alle tuloksellaan 1343.

Årup on yrittänyt finaaliin useasti, mutta nyt neljännellä kerralla se tuntuu onnistuneen. "Vielä eilen minulla ei ollut mitään aavistusta, kuinka täällä pitää pelata. Porasin uuden pallon ja sain haluamani reaktion", Mathias kertoi. "En ollut varma edes 279-aloituksen jälkeen miten reaktio muuttuu, mutta se pysyi hyvänä ja olen luottavainen huomisen suhteen".

Prizes

Brunswick Ballmaster Open 2012 total prize money is over 90.000 euros. Read more

Squads

You can make reservations starting autumn 2011.
Read more

Rules

Brunswick Ballmaster Open rules. Read more

Contact Details

Brunswick Ballmaster Open contact details. Read more