Jussi Lindgren otti komennon

03.01.2009

Jussi Lindgren, Ailec Team, otti johdon käsiinsä tuloksella 1375. Hän keilasi koko kuuden sarjan rupeaman hyvin tasaisesti ilman suuria notkahduksia. Hänen keilaamisensa näytti kokonaisuudessaan hyvin varmalta.

- Eipä siinä mitään ihmeellisiä sarjoja tullut, onnistuin välttämään sudenkuopat. Rataparien välillä oli aika selkeitä eroja. Onneksi oli tänään kädessä sellainen pallo, joka korjasi aika lailla miehen huonoja heittoja. Se tasoitti aika paljon, Jussi Lindgren kehui kädessään ollutta Columbian Momentum palloa.

- Onhan se ihan ensiarvoista. Vaikka heittäisi hyviä heittoja huonolla reaktiolla taskuun, ei oikein saa kaatoa. Jos taas on hyvä reaktio pallossa, kaatoprosentti nousee hirveästi, hän jatkoi pallon merkityksestä. Jussi Lindgren kertoi viettäneensä viime aikoina paljonkin aikaansa keilaradoilla.

- Olen minä aika paljon keilannut ja ennen kaikkea treenannut. Ennen kaikkea olen opetellut kaikenlaista uutta ja ollut ahkerasti radalla. Lähinnä olen opetellut tekniikkaa niin, että pystyisin keilaamaan vähän monipuolisemmin. Hetkittäin se näkyy kilpailuissakin, kun saa tekniikan pysymään kasassa. On tuntunut yleisesti ottaen ihan hyvältä. Tuntuu siltä että on oikea suunta.

Oman tuloksensa Lingren uskoi riittävän hyvinkin jatkoon.

- Kyllä se nyt selkeästi finaaliin riittää, mutta top kahdeksan raja varmaankin menee 1410-1420 tienoille. Näin voisin kuvitella, Lindgren mietti.

- seija lankinen -

Prizes

Brunswick Ballmaster Open 2012 total prize money is over 90.000 euros. Read more

Squads

You can make reservations starting autumn 2011.
Read more

Rules

Brunswick Ballmaster Open rules. Read more

Contact Details

Brunswick Ballmaster Open contact details. Read more