Jännitystä ja ylivoimaa
Ballmaster Openin finaalin neljännessä vaiheessa nähtiin kaksi selvää 3-0 voittoa ja kaksi peliä, jotka ratkesivat viimeisellä heitolla. Kotiyleisö sai kahdessa nopeassa ottelussa hyvää ja huonoa. Pasi Uotila paukutti Petteri Salosen ulos suoraan 3-0 ja selvin numeroin. Vain toisessa sarjassa Salonen oli lähellä häviten sen 204-213. Kolmannessa sarjassa Uotila teki asian selväksi komeasti 256-195.
Se yleisön kannalta huono juttu oli Osku Palermaan 0-3 tappio Dominic Barrettille. Barrett voitti kaksi ensimmäistä sarjaa selvänlaisesti. Kolmatta Palermaa johti mentäessä kymppiruutuun. Hän tarvitsi paikon ja kymmenen pois sulkeakseen oven englantilaiselta. Avausheitolla pystyyn jäivät kolmonen ja kuutonen. Paikkoheitossa Osku hieman horjahti ja hurjavauhtinen heitto meni vasemmalta ohi molemmista keiloista. Sen jälkeen Barrettille riitti yksi keila voittoon ylimääräisellä. Varmuuden vuoksi mies otti kymmenen ja eteni välieriin 3-0.
Kimmo Lehtonen ja Nicole Sanders kisasivat viimeiseen saakka. Lehtonen tasoitti hollantilaisen 2-1 johdon. Viimeisen sarjan alussa sattui pieni sekaannus, kun pelaajat heittivät kumpikin väärällä radalla ja sitä tilannetta selviteltiin hieman aikaa. Kun peli jatkui, Lehtonen otti triplalla komennon ja oli menossa selvään voittoon. Kasi- ja ysiruutuihin hänelle tuli tyhjät. Myös Sanders teki kasiin yhden keilan missin, mutta hän paikkasi sen triplalla ja otti ylimääräisellä kahdeksan keilaa pois. Lehtonen tarvitsi kymppiruutuun paiko, jonka hän tekikin. Ylimääräisellä Kimmo kaatoi kahdeksan keilaa, mikä riitti kahden pisteen voittoon ja semifinaalipaikkaan sarjoin 3-2.
Jännittävä oli myös seurakaverusten Jari Ratian ja Dennis Eklundin ottelu. Ratia voitti ensimmäisen sarjan, Eklund kaksi seuraavaa ja Ratia jälleen neljännen. Viiden sarja oli tasainen ja molemmat pelaajat haparoivat hieman. Ratia teki sarjan puolivälissä triplan ja otti komennon. Hän kuitenkin veti kymppiruudussa missin kolmos-kuutosesta ja Eklund sai tilaisuuden. Hän paikkasi kymppikeilan ja tarvitsi kahdeksan keilaa ylimääräisellä voittaakseen. Hieman vajaa heitto vei yhdeksän ja ruotsalainen pääsi semifinaaliin.
- pekka korpi -







