Isot pojat vauhdissa

12.01.2010

Ballmaster Openin seitsemäs erä muutti karsinnan kärjen tilanteen täydellisesti. Radalla oli koko joukko maailmantähtiä ja meno oli sen mukaista. USA:n PBA-ammattilainen Mike Fagan keilasi uskomattomalla 262 pisteen keskiarvolla karsinnan uudeksi kärkitulokseksi 1572. Peliin ei mahtunut yhtään huonoa sarjaa, jollei sellaiseksi halua lukea toiseen sarjaan lipsahtanutta 224.

Kovaa keilasivat muutkin. Ruotsin maajoukkuetähti Martin Larsen keikkui kymmenennen sijan paikkeilla, kunnes intoutui viidenteen sarjaan tekemään pitkä pötkö. Se pötkö katkesi vasta 12. Heitolla, joka karkasi oikein reilusti ulospäin ja jätti keilat 1 ja 2 pystyyn. Tuo 298 siivitti Larsenin tulokseen 1505 ja karsinnan kakkoseksi. Myös suomalaiskeilaajilla meni kovaa. Kaverukset Jari Ratia ja Osku Palermaa sijoittuivat seuraaviksi hienoilla tuloksillaan 1469 ja 1445. Karsintatilanteessa heltisivät sijat kolme ja viisi. Väliin jäi ennen tätä erää johtanut Oskun nuorempi veli Toni. Ennen tätä erää ennustetun karsintarajan 1330 päälle keilasi 13 pelaajaa ja nyt ennuste nousi lukemiin 1340.

Erässä nähtiin myös kisojen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa 300- sarja, kun ruotsalainen Karl Wahlgren heitti 12 kertaa syvälle taskuun ja teki kaadon kaikilla heitolla. Hänen riemuaan kuitenkin varmaan himmentää se, että hän ei ollut maksanut 300 eXtra-kisan maksua ja jää siis paitsi isojen palkintojen jaosta.

Michael Fagan, 29, on kotoisin Long Islandilta, New Yorkin osavaltiosta, joten Helsingin sää ei ollut hänelle aivan kauheaa. - Olen minä lunta ja pakkasia kokenut, mutta en mitään tällaista. Meillä se voi kestää päivän – pari, mutta sitten lumi sulaa ja keli lämpenee, Mike kertoili. Teillähän on ollut tällaista jo viikkotolkulla ja lisää on odotettavissa.
- Amerikassa tällaisella kelillä ovat koulut ja työpaikat kiinni, eikä kukaan liiku mihinkään. Täällä Suomessa kaikki pyörii normaalisti, Fagan ihmetteli.

- Tali on aivan mahtava halli, nuorukainen ihasteli.
- Ei meillä USA:ssakaan ole tällaisia, paitsi Renon Bowling Stadium, mutta tällä on parempi tunnelma. Tykkäsin kelistä, tietysti. Pelasin viikonloppuna Tukholmassa AIK-turnauksen ja se meni huonosti. Nyt päätin aloittaa mahdollisimman tasaisesti kääntyvällä pallolla ja se toimi todella hyvin. Käytin vain yhtä palloa ja siirryin hiljalleen vasemmalle, kaikkiaan n. 20 rimaa, Fagan selitti. Onnistuin siirtymään aina, ennen kuin pallo nousi liikaa, Mike kertoi.

Tämän enempää hän ei aio karsintaa enää pelata.
- Taidan jättää pelit tähän. Näin olen tehnyt molemmissa kisoissa, jotka olen Euroopassa voittanut. Sunnuntaina on pitkä päivä – toivottavasti, ja nyt lepuutan kättäni.
Tim Mack tuli mukaan haastatteluun ja vaati kunniaa Faganin tuloksesta. Hän kuulemma taivutti tämän keilaamaan tähän erään, jossa kaikki kovat keilaajat ovat radalla ja silloin kelit muuttuvat loogisimmin.

Prizes

Brunswick Ballmaster Open 2011 total prize money is 90.000 euros. Read more

Squads

You can make reservations starting autumn 2010.
Read more

Rules

Brunswick Ballmaster Open rules. Read more

Contact Details

Brunswick Ballmaster Open contact details. Read more